Blokkipolitiikasta

Vaalien yhteydessä puhuttiin paljon siitä, miten nyt Suomessakin nähtiin blokkivaalit. Hallitus- ja oppositiopuolueet olivat jakaantuneet euromaiden tukemisen suhteen vastakkaisiin leireihin ja tämän nähtiin vievän Suomea kohti puolueiden entistä tiukempaa asettumista toisiaan vastustaviksi blokeiksi. Kyse on lähinnä viimevuotisten Ruotsin parlamenttivaalien innoittaman mallin ihannoimisesta, joka kannattajiensa mukaan lisäisi äänestäjien kuluttajansuojaa.

Kun samaan blokkiin asettuneet puolueet tekevät hallitusohjelman yhdessä jo ennen vaaleja, voivat äänestäjät eri vaihtoehdoista tukea heitä itseään eniten miellyttävää vaihtoehtoa äänestämällä kyseiseen blokkiin kuuluvaa puoluetta tai sen ehdokasta. Blokkiasetelman heikkous demokratian näkökulmasta on kuitenkin juuri samainen ennakolta tehty hallitusohjelma. Blokkiasetelmasta syntynyt hallitus kun ei pysty samalla tavalla ottamaan huomioon äänestäjien vaaleissa ilmaisemaansa tahtoa kuin mihin nykyinen suomalainen käytäntö taipuu.

Nyt nähdyissä vaaleissa oppositiopuolueet kasvattivat yhteenlaskettua paikkamääräänsä yhteensä 27 paikalla, ja niillä on siis uudessa eduskunnassa 101 kansanedustajaa hallituspuolueiden 99 edustajaa vastaan. Kyse on äärimmäisen niukasta enemmistöstä, mutta se on enemmistö silti ja blokkiasetelmassa se oikeuttaisi oppositiopuolueet toteuttamaan yhdessä laatimaansa ohjelmaa. Mutta tuo ohjelma olisi käytännössä laadittu jo puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja, jolloin SDP oli vielä selkeästi Perussuomalaisia suurempi puolue varsinkin kansanedustajien määrällä mitattuna, mutta myös edellisten kunta- ja eurovaalien perusteella. Itse asiassa SDP-PS-Vas-KD-koalitiossa Perussuomalaiset olisivat olleet painoarvoltaan vasta kolmansia demareiden ja Vasemmistoliiton perässä. Kansanedustajien määrässä myös Kristilliset olivat Persuja suurempia.

Vaalituloksen selvittyä nämä neljä puoluetta olisivat siis muodostaneet hallituksen, joka lähtisi toteuttamaan ennen vaaleja sovittua vaaliohjelmaa. Kuitenkin vaaleissa nelikosta ainoastaan Perussuomalaiset olivat tuoneet blokille uusia ääniä ja vieläpä nousseet maan kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, vain 1500 ääntä demareista jääneenä. Blokkihallituksen toteuttama hallituspolitiikka perustuisi siis edellisten vaalien tai toteutettujen kyselyiden perustalle, eikä niinkään vuoden 2011 eduskuntavaalien tuloksen pohjalle. Ei kovin demokraattista.

Nykyistä hallituksen muodostamiskäytäntöä voi syystäkin kritisoida. Se kannustaa ympäripyöreään sanankäyttöön vaalikampanjoissa, eikä yleensä anna ihmisille tunnetta siitä, että vaaleista seuraisi todellisia muutoksia harjoitettuun politiikkaan. Kuitenkin se toimii kehyksenä, joka painostaa poliitikkoja ottamaan äänestäjien mielipiteen mahdollisimman hyvin huomioon, antaen kuitenkin liikkumavaraa kestävän ja toimintakykyisen hallituksen muodostamiseksi. Eikä sekään ihan huono tulos ole.