Reilu korotus

Hallitusneuvottelujen vielä madellessa eteenpäin on hyvä ottaa pohdintaan seuraavan hallituksen keskeisimpiä asiakokonaisuuksia. Yksi SDP.n ennen viime vaaleja ilmoittamista kynnyskysymyksistä oli eläkeiän noston torjuminen. Toisin sanoen SDP ei puheenjohtajansa Jutta Urpilaisen mukaan lähde mukaan hallitukseen, joka nostaisi vanhuuseläkkeen alarajaa. Demarit pyrkivät sen sijaan nostamaan eläkkeellesiirtymisikää työhyvinvointia parantamalla.

Vaikka työhyvinvointia kiistämättä voi ja tulee parantaa, eivät demarit vanhuuseläkkeen ikärajan nostossaan ole tavallisen työntekijän asialla. Eläkkeelle siirtymisestä koskevassa julkisessa keskustelussa kun on lähes vaiettu niin sanotun elinaikakertoimen olemassaolosta. Kyse on menetelmästä, jolla pyritään (näkökulmasta riippuen) kannustamaan tai pakottamaan ihmisiä jatkamaan töissä vielä vanhuuseläkkeen ikävuoden alarajan jälkeenkin.

Käytännössä elinikäkerroin toimii niin, että kulloinkin 62 vuotta täyttävälle ikäluokalle määritellään ikäluokan laskennallisen jäljellä olevan elinajan perusteella heidän eläkettään leikkaava kerroin. Mikäli henkilö haluaa saada täyden eläkkeen, on hänen jatkettava töissä tietty määrä kuukausia, jotka samoin määritellään jokaiselle ikäluokalle erikseen. Tätä järjestelmää sovellettiin ensimmäiseksi vuonna 1948 syntyneiden ikäluokalle, mikä tarkoittaa sitä, että ensimmäiset vahvistetut elinikäkertoimet lätkäistiin pöytään viime vuonna. Vuonna 1948 syntyneiden kerroin on 0,99170, eli mikäli he jäävät eläkkeelle heti 63 vuotta täytettyään, leikataan heidän eläkkeitään 0,83 prosenttia.

Nämä luvut kuulostavat vielä pieniltä, mutta ennusteiden mukaan kertoimet tulevat nousemaan vauhdilla seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Telan laskelmien mukaan vuonna 1968 syntyneet joutuvat näillä näkymin työskentelemään puolitoista vuotta ylimääräistä tai tyytymään 12 prosentilla leikattuun eläkkeeseen. Vuonna 1978 syntyneille vastaavat luvut ovat kaksi vuotta tai 15 prosenttia.

Itse vuonna 1981 syntyneenä joudun siis työskentelemään (täyden eläkkeen saadakseni) ainakin 65-vuotiaaksi. Tämä on sinällään ihan reilua, koska tulen todennäköisesti myös nauttimaan eläkevuosista huomattavasti pidempään kuin nyt eläkkeelle siirtyvät. Haluan tehdä oman osani sen puolesta, että eläkkeitä on varaa maksaa vielä mahdollisille lastenlastenlastenlapsillenikin.

Mikä tässä elinikäkerroinjärjestelmässä minua kuitenkin nyppii, on se, että se perustuu mukavapauteen. Jokaisella eläkeiän saavuttaneella työntekijällä on vapaus valita, työskenteleekö pidempään vai ottaako eläkkeensä leikattuna. Mutta mitä jos ei ole käytännössä mahdollisuutta valita? Mitä jos olet 63-vuotiaana niin huonossa kunnossa, että et voi jatkaa työelämässä? Olet tällöin saavuttanut virallisen vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän, mutta silti sinua rangaistaan eläkkeelle siirtymisestä! Omalle ikäluokalleni tämä leikkaus olisi jo viidennes eläkkeestä. Melko tylyä.

Paljon reilumpaa olisi vaikka nostaa varsinaista vanhuuseläkkeen ikärajaa tuon elinaikakertoimen verran. Ainakin peli olisi silloin selvä. Tämä nykyinen systeemi antaa vain tunteen siitä, että ihmiset laitetaan valitsemaan oma rangaistuksensa. Että saisiko olla keppiä vai piiskaa?