Ei-neuvottelut

Äärimmäisen takkuisesti edenneet hallitusneuvottelut ovat edustaneet tietyllä tavalla uutta poliittista kulttuuria Suomessa. Viimeisten viikkojen aikana ei ole kyselty, mitä uusi hallitus haluaa tehdä, tai mihin suuntaan sen toimesta Suomea pitäisi viedä. Sen sijaan kaikkia on kiinnostanut jokaisen puolueen ei-asiat.

Jokaisella puolueella on asioita joita ne haluavat edistää. Kaikki puolueet haluavat esimerkiksi talouskasvua, tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta. Tulkinnat näiden käsitteiden sisällöstä vain vaihtelevat. Perinteisesti suomalaisessa politiikassa hallitukseen menevät puolueet löytävät näistä ja muista niille tärkeistä kysymyksistä yhteiset tulkinnat, joita ne lähtevät uudessa hallituksessa viemään eteenpäin. On siis haluttu nähdä asioiden positiiviset puolet.

Näissä hallitusneuvotteluissa on kuinkin, kenties ajalle tyypillisesti, lähdetty korostamaan ongelmien negatiivisia ulottuvuuksia. Tärkeintä ovat olleet ne kysymykset, joille puolueet sanovat EI! Esimerkiksi Perussuomalaiset on suomalaisista puolueista ainoa, jonka edustajista kenelläkään ei ole minkäänlaista omakohtaista kokemusta EU:n ministerineuvoston toiminnasta. Silti puolue haluaa sanella uuden hallituksen Eurooppa-politiikan yksin. Leikitään niin kuin me halutaan tai ei leikitä ollenkaan!

SDP taas ei suostunut hallitusneuvotteluista vuodettujen tietojen mukaan joustamaan talouspolitiikassa millään tavalla. Vasemmistoliitto ja Vihreät lähtivät neuvotteluihin julistaen omia ei-tavoitteitaan. Kristilliset taas eivät tunnetusti diggaa homoista. Kokoomus puolestaan ei halua nostaa tuloveroja sentilläkään eikä viime keskiviikon jälkeen myöskään olla enää missään tekemisissä demareiden kanssa, jotka oli ihan mälsiä muutenkin.

Keskusta taas meni viime vaaleihin ei-ohjelmalla. Ei leikkauksille! –kuului vaalihuuto. Mitä sitten haluttiin saada aikaan, jäikin hämärämmäksi. Toivottavasti hallitusneuvotteluihin mennessä, jos sellaisiin päätetään lähteä, on positiivinen viesti paremmin esillä.

Kysymys kun on muustakin kuin oman porukan imgaon rakentamisesta positiiviselle tai negatiiviselle pohjalle. Kyse on siitä, löydetäänkö Suomelle jokin tavoite, jota kohti kulkea, vai tyydytäänkö vain torjumaan ei-toivottavia muutoksia. Voitaisiinko Suomelle jo pikkuhiljaa muodostaa hallitus, jonka tavoitteena olisi jotakin ylevämpää, kuin pelkkä talouskasvun edistäminen ja työllisyysasteen nostaminen? Vai onko tämä liikaa vaadittu?